Palaa sivulle

Miksi myyjän täytyy kirjoittaa ja esittää henkilökohtainen myynnin toimintasuunnitelma

Vuosi on startannut ja nyt on viimeistään aika tehdä toimenpiteet myynnin ja kasvun varmistamiseksi vuonna 2019.

1. tammikuuta 2019

On todella yllättävää, että niin harvat myyntiorganisaatiot pyytävät myyjiään suunnittelemaan vuosittaisen myyntinsä. Olen ollut jo yli 20 vuotta todistamassa lukuisissa yrityksissä kasvun voimaa kun jokainen myyntitiimin jäsen on kirjoittanut toimintasuunnitelmansa. Ja mikä vielä parempi, esittänyt suunnitelman myynnin vetäjille, johtajille ja muulle myyntiporukalle. Unohtamatta toteutusta.

Miksi henkilökohtainen myynnin toimintasuunnitelma?

1. Ihmiset, jotka kirjoittavat ylös tavoitteensa ovat paljon menestyneempiä kuin ne, jotka eivät.

Tätä todistavat tuhannet myynnin ja johtamisen tutkimukset ympäri maailman.

2. Kun myyjä kirjoittaa oman suunnitelmansa niin hän paremmin sitoutuu sen toteuttamiseen.

Otetaan enemmän vastuuta ja ns. turhat selitykset jäävät vähemmälle.

3. Suunnitelman tuottamisprosessi auttaa myynnin suuremman kokonaisuuden hallitsemiseen.

Olet ja toimit sen mukaan mitä ajattelet.

4. Prosessi pakottaa ja auttaa miettimään mikä myyntimenetelmä on toiminut ja mikä ei.

”On tyhmää lyödä päätä seinään koko ajan.”

5. Toimintasuunnitelman esittäminen koko myyntiporukalle on loistava tapa jakaa parhaita myyntivinkkejä ja se auttaa jokaista oppimaan toinen toisiltaan.

6. Opimme todella paljon koko porukan tietotaidoista: kuka osaa myydä, kuka osaa myyntiprosessin, mikä on asenne, kenellä on intohimoa menestykseen, kenellä on tuoreita ajatuksia myyntiin, kuka esittää hyvin, kenellä on digiajan taidot hallinnassa, kuka osaa ja kuka ei.

7. Toimintasuunnitelma tarjoaa automaattisesti seurannan myyjän tekemiseen ja luo tosi vahvan vastuun omasta tekemisestä.

Oman suunnitelman esittäminen koko porukalle tuo ja antaa tavoitteiden saavuttamiseen lisää energiaa, kilpailuhenkeä ja vastuuta.

8. Henkilökohtainen suunnitelma tarjoaa erinomaiset edellytykset pitää myyjä omalla tiellään koko vuoden ajan.

9.Toimintasuunnitelma on arvokas ja hyödyttävä lahja myynnin vetäjälle!

Kuinka helppoa on käydä läpi myyjän toimintasuunnitelma ennen palaveria, valmennusta, joka kuukautista henkilökohtaista tavoite- ja palautepalaveria. ”Katsotaan yhdessä miten olet edennyt kirjoittamasi suunnitelman puitteissa, tehnyt mitä kirjoitit ja mitä pitää tehdä menestyäksesi ja päästäksesi tavoitteisiin."

10. Toimintasuunnitelman tekeminen antaa todella paljon enemmän hyötyä kuin sen tekemättä jättäminen. Voit puuttua helpommin tekemiseen ja tekemättä jättämiseen.

Ja mitä aikaisemmin sen myyjät tekevä niin sitä nopeammin se hyödyttää

ja ennen kaikkea kasvattaa myyntiä!

Myynnin toimintasuunnitelma -pohjan ja ohjeet saat nopeimmin kirjautumalla

Huippumyynnin verkkokurssin kokeiluun alla olevasta linkistä.

Ei maksa mitään eikä sido mihinkään.

Tässä muutama oleellinen ja välttämätön osa Huippumyynnin toimintasuunnitelmaa:

Tavoitteet. Mitä oikein aiot saavuttaa?

Strategiat. Miten tulet ne tekemään?

Toiminta. Mitä tulet tekemään?

Esteet. Mitä hidasteita on tiellä ja miten selvität ne?

Henkilökohtainen kehitys, kasvu ja motivaatio. Miten haluat edistyä ja edetä tänä vuonna?

Myyntijohtaja, onko edellä olevat asiat kunnossa ja hyödynnetty? Jos ei niin miksi ei?

Myyjä, onko sinua pyydetty ja opastettu tekemään myynnin toimintasuunnitelma vai ei?

Pitäisikö sinun kirjoittaa se itseksesi ja poimia hyödyt?

Jos niin tässä ohjeet: Myynnin toimintasuunnitelma -pohjan saat nopeimmin kirjautumalla Huippumyynnin verkkokurssin kokeiluun alla olevasta linkistä.

Ei maksa mitään eikä sido mihinkään.

Huippuvuotta ja menestystä 2019!

Toivottaa

Huippumyynti Akatemia